Suutuin, ja lisäksi olen niin paska että sen sijaan että olisin äsken mennyt juttelemaan asiasta, kieltäydyin siitä ja jäin itsekseni pureskelemaan asiaa. Toivottavasti saan aikaiseksi kirjoittaa uuden postauksen sitten kun olemme jutelleet toisen osapuolen kanssa tästä asiasta!

Tilanne oli pari tuntia sitten, ja kyseessä oli nimeltä mainitsematon kämppikseni 🙂 Olin juuri viemässä tytärtä päiväkotiin ja pysähdyin juttelemaan kämppikselleni uudesta autokatoksesta jota meille rakennetaan. Minä olin hämmästynyt siitä, että koko rakennelma tulee kestopuusta, kun olen siinä käsityksessä että sitä käytetään vain rakenteisiin jotka ovat lähellä maata tai muuten altistuvat paljon vedelle. Ajattelen, että tavallinen puu olisi ympäristöystävällisempää.

Tästä aiheesta ei ollut mitään väittelyä, mutta sitten kämppikseni totesi että kyllästetty puu on parempaa, koska sitten jos muut muuttavat pois ja minä jään tänne (minä siis omistan tämän paikan) niin en kuitenkaan öljyä tai hoida rakennelmia ja ne lahoavat paikoilleen, että hän tuntee minut ja niin tulisi käymään.

Minulle kihosi niin iso kiukku että ajoin saman tien paikalta pois (keskustelu käytiin auton ikkunasta.)

Ja nyt aion käydä läpi omaa kiukustumistani Väkivallattoman vuorovaikutuksen eli NVC:n (Nonviolent Communication) keinoin.

Ensin mietin, mikä oli havaintoni, eli mitä tilanteessa tapahtui, ja mitä tunteita minulla oli siinä tilanteessa (no kiukku, pahastuminen ja suoranainen tyrmistyminen).

NVC:n mukaan viha ei koskaan johdu siitä, mitä toinen ihminen tekee, vaan siitä miten itse tuomitsen toisen ihmisen hänen tekojensa tai tekemättä jättämisen vuoksi.

Eli toiseksi, mietin miten tuomitsen tässä tapauksessa ystäväni. Tuomitsen kämppikseni siitä, että hän näkee minut kykenemättömänä, ja ajattelen ettei hänen pitäisi leimata minua kyvyttömäksi huolehtimaan asioista. Erityisen loukkaantunut olen siksi, että meidän välillä on ennenkin ollut konflikteja samantapaisista teemoista, ja olen silloinkin tehnyt saman tulkinnan, että hän on leimannut minut kyvyttömäksi huolehtimaan asioista.

Ja  kolmanneksi, siirryn miettimään mitä toteutumattomia tarpeita minulla on tuon tulkinnan taustalla. Vihaisuus on siis viesti siitä, että jotkut tarpeeni ovat jääneet tyydyttymättä.

No, kaipaan arvostusta, kunnioitusta, ymmärretyksi tulemista ja tasavertaisuutta. Todellisuuksien kohtaamista, sitä siis että meillä olisi suunnilleen samanlainen käsitys siitä mihin minä kykenen. Nämä tarpeet eivät ole toteutuneet.

NVC:n ajattelun mukaan vihan tunne hälvenee ja muut tunteet tulevat esille, kun on selvittänyt itselleen mitä toteutumattomia tarpeita vihan takana on.

Ja, tadaa, nyt vihaisuus tosiaan on hälventynyt (no okei, äkäisyys oli oikeastaan hävinnyt jo sen yhteydessä kun kämppis pyysi että voidaanko jutella asiasta).

Ja tämä ei tietenkään vielä riitä, vaan neljänneksi mietin vielä pyynnön, joka auttaa saamaan tarpeeni tyydytetyksi.

Ja se pyyntö voisi olla kaksiosainen tässä tapauksessa. Ensinnäkin, pyyntö itselleni. Että järjestän aikaa asiasta puhumiselle, ja että huolehdin siitä etten jätä asioita läpi käymättä jonkun kohteliaisuus- tai viitseliäisyyssyyn takia. Ja toiseksi pyyntö kämppikselle: että puhutaan asiasta, että hän yrittäisi ymmärtää mistä minä vedin herneen nenään.

Ok. Olo on nyt luottavainen, tunneskaala on vaihtunut tosi paljon siitä alun v*tutuksesta ja ajatuksesta että olisi sittenkin parempi asua yksin. Pieni kaiherrus on vielä kun emme ole vielä keskustelleen asiasta (juuri sovittiin että tehdään se huomenna), mutta toisaalta olen ihan varma että hyvä tästä tulee.

PS. Suuri kiitos Savanna Connexionsin Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajakoulutukselle, siellä opin tätä vihan käsittelyä juuri viime kuussa!

PPS. Lisäys seuraavana päivänä: asiasta on nyt puhuttu ystävällisessä hengessä pitkään ja hartaasti, kaikki on enemmän kuin ok. En nyt ala kertomaan keskustelun sisällöstä sen tarkemmin tässä, sivuttiin niin monta henkilökohtaista asiaa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *