”Ei, en ole rakastunut sinuun” ja ”Ei, en halua enää olla suhteessa kanssasi.”

Huh.

Nämä sanat on paska kuulla. Ja just kuulin ne toissaviikolla (ks Semmoinen ero).

Ja nyt olin juuri viikonlopun rakentavan vuorovaikutuksen ohjaajakoulutuksessa. Moni, moni juttu oli uutta ja kiinnostavaa ja innostavaa, mutta yksi oli tällä kertaa ylitse muiden.

EI:n vastaanottaminen.

Juurihan vastaanotin yhden tosi ison EI:n.

Ja syytin siitä EI:stä itseäni. Tietenkin se johtuu minusta. Minun pitäisi toimia toisin, olla toisenlainen. Jos olisin erilainen, parempi, minulle sanottaisiin KYLLÄ. Mutta kun olen tämmöinen (en tässä edes tavoita että millainen) niin kestävästä parisuhteesta ei kannata edes haaveilla. En ollut enkä ole tarpeeksi hyvä.

Tällaisia myrkyllisiä keloja kelailin.

Näkökulman vaihdos

Mitä jos se ”EI” ei johdukaan minusta?

Vaan sen ”EI:n” sanojan tarpeista? Siitä, että hän haluaa sanoa KYLLÄ joillekin omille tarpeilleen, joiden ei usko toteutuvan jos hän sanoisi minulle KYLLÄ.

Päädyin katsomaan asiaa tältä kantilta:

Kun Hän sanoi minulle EI, hän itse asiassa sanoi KYLLÄ omille tarpeilleen. Hän sanoi kyllä vapaudelle, helppoudelle, selkeydelle, aitoudelle, rehellisyydelle. (Luulisin. Tietenkin joudun tässä arvailemaan mitä tarpeita hänellä oli.)

Ja ties mitä muita tarpeita Hänellä olikaan, joista minä en tiedä, enkä halua edes arvailla. Joka tapauksessa Hän sanoi KYLLÄ omille tarpeilleen, omalle elämälleen, onnellisuuden mahdollisuudelle. Hän koki, että sanoakseen niille KYLLÄ, Hänen on sanottava minulle EI.

Vaikka lopputulema oli vähän kurja minulle, niin ehkä se meni ihan ok sitten kuitenkin. Hänen ei tarvitse olla toteuttamassa minun tarpeitani, vaan on vastuussa omistaan.

Toivon, että Hänen tarpeensa tyydyttyvät, tietenkin.

Ja mielummin pidän fokuksen siinä, että Hän sanoi elämälle kyllä.

Kategoriat: erorakkaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *