Yhteisöelämä ajatellaan usein nuorten jutuksi, väliaikaiseksi vaiheeksi elämässä. Minä en kuitenkaan nuorena koskaan asunut missään solussa tai vastaavassa, aina oli oma yksiö ja joskus olin avoliitossa. Soluun, kimppakämppään tai kommuuniin (niitä ei silloin tainnut oikein ollakaan?) en olisi nuorempana halunnut.

Ja miksi? Ehkä siksi, että halusin olla kotona rauhassa. Toisten kanssa ollessa piti aina vähintääkin pikkuisen tsempata, olla seurallinen tai jotain. Mitä jos itsellä olisikin huono päivä, miten sitten pärjäisi jos kotona olisi muitakin?

Omassa kämppässä oli omat pöydät ja tuolit ja sohvat, omat jutut joita sai itse hallita. Vapaus ja itsenäisyys, tarvittaessa myös turva ja piilopaikka.

Hyviä ystäviä oli kiva tavata usein, mennä kylään ja jäädä yöksi, tai he tulivat minun luokseni kylään, mutta en olisi halunnut asua heidän kanssaan. Ja tietenkään tuntemattomien kanssa asuminen olisi vielä huonompi idea.

Mutta nyt, yli nelikymppisenä, olen asunut kohta 8 vuotta yhteisössä ja näin haluan jatkaakin.

 

Mikä on muuttunut?

Sain elää sitä vapautta ja itsenäisyyttä pitkän ajan, sotkin omaa asuntoani ja joskus en siivonnut moneen viikkoon. Otin lemmikkejä, eikä tarvinnut kysellä kenenkään suostumusta siihen. Sisustinkin, vaalin sitä omaa kotia, sain päättää kaikesta ihan itse.

Sain elää sitä kyllikseni, ja koin myös millaista on yksin istua kotona johon kukaan ei ollut tulossa kylään, kodissa jossa hiljaisuus kaikuu korvissa vaikka ikkunan ulkopuolella tuntemattomat elävät vilkkaan näköistä elämäänsä.

Yhteisössä on paljon kivempaa. Se mikä on oikeasti muuttunut, on se, että en enää arastele olla oma itseni muidenkin seurassa. Ihmisten seurassa on helppo olla, rentouttavaa ja leppoisaa, kun en tunne että minun pitäisi olla jotenkin eri lailla tai erilainen kun läsnä on muitakin.

Itse asiassa en mieti enää itseäni läheskään niin paljon kuin nuorempana, en ujostele tai häpeä. Uskon, että paitsi iän ja elämänkokemuksen kertyminen, myös säännöllinen meditaatio ja siitä tullut mielenrauha ja henkinen avautuminen ovat auttaneet tähän.

Ja siis minullahan on OMA HUONE, jota saan sotkea tai siivota tai sisustaa ihan miten huvittaa. Jos huoneen ovi on kiinni, kämppikset eivät tule siihen turhaan koputtelemaan.

 

Kolme asiaa joiden avulla yhteiselämä on ihanaa:

  1. Arvostus, että arvostaa sekä itseään että muita asukkaita. Arvostuksen mukana tulee halu asua juuri näiden tyyppien kanssa!
  2. Halu oppia. Kun uskaltaa olla keskeneräinen, kun uskaltaa myöntää ettei osaa vielä jotain, osaa kuunnella muita, heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään
  3. Kaikkien asukkaiden pitää olla henkisesti tasapainossa. Tämä on oikeastaan tosi surullista, yhteisöhän olisi paras mahdollinen paikka omista ongelmista toipumiseen. Valitettavasti yhden ongelmat myös vaikuttavat paljon muiden asukkaiden elämään. Kodin pitää olla paikka jossa voi levätä ja latautua, paikka jossa ongelmat hälvenevät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *